pidä kii ja sano että tää paranee

uteliaisuus herää,
kun kävijämäärä kasvaa,
mutta vain kaksi tärkeää kommentoijaa.
muut ovat hiljaa.

mä niin haluaisin hautautua,
pois maailmasta, auta mua

tänään en muista kuulleeni herätyskellon ääntä.
taisin laittaa sen kiinni ja jatkaa uniani.
olen odottanut tuskissani tätä päivää,
kun pääsen puhumaan.
tämä viikko on ollut yhtä kaaosta,
sanattomuutta tai väkinäisiä sanoja.

sain oudon päähänpiston:
avasin puisen ulkovaraston oven,
otin siskon hopeanvärisen pyörän,
aamupalaksi äkkiä yksi omena.
pyöräilin monta kilometriä poliklinikalle,
olin jopa ajoissa.
päässä vähän pyöri,
enhän illallakaan laittanut mitään suuhuni.
(ällöttää kaikki ne syntymäpäivän herkut,
joita piti "maistaa".)
en ole kahteen kuukauteen noussut pyörän selkään.

neljäkymmentäviii minuuttia meni huomaamatta ohitseni,
harmistuin.
olisin tahtonut istua siinä vielä toiset neljäkymmentäviisi minuuttia.
en ehtinyt puhua tärkeistä asioista.
sairaanhoitaja sai käsityksen,
että minulla menee paremmin.
että olen jaksavaisempi,
iloisempi.
ja mikä oli kamalinta kuulla:
parantumassa!
en pystynyt sanomaan vastaan,
en kehtaa ikinä keskeyttää toisten juttuja.
en nytkään,
minä kuuntelin kiltisti.
voi.
typerä minä.
ja kaikki tämä johtui siitä typerästä pyörästä!
en enää koskaan harrasta liikuntaa,
enhän normaalisti jaksa.
en tiedä,
mikä minuun nyt meni.
olin helpottunut,
että minua kuunnellaan,
jos tahdon avautua.
ajattelin sitä.
ja poljin tahdonvoimalla eteenpäin kaikki ylämäet.
enää ei ole voimia,
kaikki katosi.
epäonnistuminen.

polilta tullessani olisin tahtonut lyyhistyä siihen maahan.
minä epäonnistuin,
epäonnistuin todella.
en ole mitään.
en osaa edes puhua,
jos minulta ei kysytä ensin.
odotin vain jotakin,
en tiedä..
ei ollut sanoja.

sain onneksi ensi viikolle kaksi aikaa.
sitten sain sanottua,
että en ehkä kestä kahta viikkoa yksin.
hoitaja lupasi selvittää asiaa.
tunnen olevani niin heikko,
enkö muka pärjää.
heikko,
heikko.
merkityksetön.

minä valehtelin.
en pystynyt kertomaan,
että elämäni on turhaa,
en haluaisi enää jaksaa päivääkään.
että minä en ihan todella jaksa.
en jaksa.

en pystynyt.

istun nyt tietokoneen edessä tärisevin käsin,
ahdistuneena,
nälkäisenä.
mutta minussa on ripaus odotusta.
olen paremmalla mielellä,
kun ystävä saapuu tänne.
tiedän sen.
ystävä,
alkoholia,
musiikkia,
aurinkoa.
sitä on minun iltani tänään.
toivottavasti nauruakin,
kuten keskiviikkona kesäisellä nurmikolla.

ajatteleekohan terveet,
että masentuneet eivät osaisi nauraa.
että.. en ole oikeasti sairas?
osasin kotonakin peittää kaiken todella kauan,
olen vieraille vieläkin hyvä siinä.
en osaa näyttää kaikkea.
en tiedä,
ketä suojelen.
kun muurit sortuivat kotona.
kun en jaksanut nousta enää sängystä,
he vasta tajusivat,
ettei kaikki ole kohdallaan.
silloin vasta!
kun sairautta oli jo kestänyt ehkä vuosiakin.
olen kysymysmerkkinä täällä.

tulisipa ystävä pian,
veisi ajatukseni muualle,
olisi vain läsnä.
odotan.