pane käsi käteen, ollaan hiljaa

taas minun tekee mieli kirjoittaa.

toisinaan tämä on niin kausittaista,

parhaimpina aikoina kirjoitan blogia,

päiväkirjaa ja kirjeitä.

toisina hetkinä en kirjoita mitään,

vain tekstiviestejä ja satunnaisesti messengerissä.

muistan osaston alkuhaastattelussa,

kun lääkäri kysyi,

mitä kirjoitan.

tuli typerä olo vastatessani päiväkirjaa.

myöhemmin kiltti omahoitajani sanoi sen olevan hyvä,

kaikki eivät siihen pysty.

pyysin ystävältä anteeksi sanattomuuttani,

sitä että karkotan kaikki luotani.

ystävä luuli,

että pidän hänen asioitaan tyhminä.

ja minä voisin käpertyä tuohon lattialle sikiöasentoon,

itkeä,

itkeä itseäni,

huonommuuttani.

sitä kun minulta ei löydy sanoja vaikeisiin asioihin.

sitten tulee hankaluuksia,

väärinkäsityksiä.

nyt jalkojani palelta.

mietin,

viitsisikö enää keittää kahvia.

huvittaa hieman,

kofeiinia ja unilääke perään,

jos en ilman saa unta.

mutta maha huutaa jotain.

kahvi myös lämmittäisi.

minulla on meneillään blogin ulkoasun muuttamisoperaatio.

en vain tiedä,

millainen olisi minunlaiseni.

yritän totutella tähän tummempaan.

vähän se vielä säikäyttää.

kovin harmaatahan minun elämäni on,

mutta irrottauduin siitä kaikesta huolimatta.

paha mieli.

vuorokausi vaihtui juuri,

minä astelen lämpöisen kahvikupin kanssa peiton alle.