mahassa pyörii äsken ahmima ruoka.
lupasin sen olevan viimeinen tänään.
yöks.
ihmisillä on liikaa pakollisia asioita,
jotka täytyy tehdä päivittäin.
syöminen lienee niistä suurin huoli.
minä en edes tiedä,
kaipaanko poikaa vai sitä,
että on joku pitämässä kiinni.
en ymmärrä,
miksi kaikki piti tehdä niin lopulliseksi.
en minä osaa päästää kokonaan irti!
miksi ei voida olla yhä yhteydessä,
ystävinä?
meillä oli niin paljon yhteisiä asioita,
joista pidimme.
miksi kaikki se pitää heittää hukkaan?
pojalla on muitakin tyttöjä ystävinä,
miksi minä en enää mahdu joukkoon?
miksi,
miksi.
kovin typerää pohdiskelua jo näin aamuisella.
en kaipaa kliseisiä kommentteja.
aika parantaa,
kyllä.
löydän halutessani jonkun,
kyllä.
kumpikaan ei lohduta minua NYT.
ihan pian saan koiran syliin.
sen iloisen häntää heiluttavan otuksen.
minun pieni.
maailman paras.
se ei jätä.
minua kaivertaa yhä ne kauppaan jättämäni kengät.
tai oikeastaan kahdet,
mutta ensimmäiset olivat paremmat.
ja siksi kävelen kohta oikopolkuja pitkin läheiselle kirpputorille,
mielessäni löytää jotakin kivaa.
eihän minulla rahaa oikeastaan olisi,
en jaksa välittää.
en jaksa.
kukaan ei ota kiinni,
kun putoan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti