olen rullautunut peittoon,
nukkunut ystävän vieressä päiväunia.
jätettiin elokuva kesken.
ensin toinen nukahti,
sitten minä.
herätessäni koti oli tyhjentynyt.
kävelin kaikki huoneet läpi hädissäni,
apua,
apua.
en tiedä,
mikä minuun meni.
se tuli niin ylättäen.
tänään tuntuisi taas hyvältä olla yksin.
ystävällä on huomenna työpäivä,
joten taidan saada rauhan ihmisistä.
liiallinen yhdessäolo ei tee minulle hyvää.
sitä paitsi,
joudun tehdä ruokaa,
vaikka ystävällä se nälkä on.
sitten minäkin aina sorrun syömään,
jotta en aiheuta ihmettelyjä.
heräisipä tuo nyt jo
(ja lähtisi)
olenpa loistava ystävä.
perjantaina näin sattumalta pojan tuttuja baarissa.
etsin pakopaikkaa hädissäni ennen kuin minut huomataan,
ryntäsin vessaan.
minua harmittaa,
että pojan myötä menetin muitakin.
niin se vain on.
tuli hirveä kaipuu;
ei ole enää syitä nousta sängystä.
kukaan ei enää tartu kädestäni,
katso suoraan silmiini ja hymyile samalla tavalla.
kukaan ei ehdota minulle romanttisia asioita,
kukaan ei enää soita 80-luvun musiikkia,
kenellekään en ole enää mitään.
ja minä romutin kaiken.
söin erittäin pahaa sorbettia pakastimesta,
enää ei tee mieli koskea siihen.
1 kommentti:
Jaksamista. En voi luvata, että kyllä se siitä. Voin vain toivoa. Itse pelkäsin masennusta, niin epätoivoinen olo oli neljä kuukautta sitten. Mutta selvisin silti.
Ja varmasti jostain tulee joku toinen, joka ehdottaa romanttisia asioita ja katsoo silmiin hymyillen. Ja se hymy näyttää kauniimmalta kuin kellään koskaan. Mullekin sellainen ihme elämääni ilmestyi :) Enkä halua enää takaisin entiseen elämääni.
Lähetä kommentti