öisin tuijoteltais hiljaa taivaalle

en pidä itseäni syömishäiriöisenä;
en oksenna ja syön joka päivä edes jotain,
toisina päivinä liikaakin.
mutta nautin tänään valtavasti tästä tyhjänpuoleisesta mahasta,
pystyisinpä useammin tähän.
ja pystyisin ilman muita,
jos asuisin yksin.

voi luoja,
löysin addiktoivan pelin!
pupuja pyörii jo silmissänikin.

niin kauan kuin teen jotakin,
pahat ajatukset pysyvät poissa.
pois ruoasta,
pois pahasta olosta.

nyt se kaikki palasi.

mietin,
mitä söisin vai jättäisinkö syömättä?
tänään alas on mennyt jo puuroa, kaksi leipää ja kasvistortilla.
eli periaatteessa riittävästi ja ehkä liikaakin.
omenia ei näytä olevan,
sellaisen olisin voinut ottaa.
ainoa tuore asia täällä on muutama hassu tomaatti ja salaattia.
ja rahaa minulla tosiaan on ehkä euro,
nekin ympäri asuntoa.
toinen mokoma euro ehkä tyhjistä pulloista.
eikä tietoa seuraavista rahoista.
no eipä mitään,
ei osteta lääkeitä,
ei osteta ruokaa,
ei poistuta kauas kotoa.
ensimmäinen haittanee eniten;
unilääkkeet on edelleenkin melkein loppu.
niin,
melkein:
löysin yhden liuskan,
jossa on puolet vielä jäljellä.
nukun siis ainakin pari yötä.
senjälkeistä aikaa en uskalla ajatella.

minä pelkään olla yksin,
kun ei ole mitään kontakteja kehenkään.
siksi en sulje mielelläni edes tätä konetta.
yksin saan aikaan pienistäkin asioista valtavia pelkotiloja.
ja ajatukset ovat minua nopeampia,
en pääse niitä karkuun.
ne seuraavat kaikkialle.

ei minulla ole edes onnistunutta oloa syömisten kanssa,
vaikka ruokamäärä on pieni,
verrattuna eiliseen.
sitä määrää en edes kehtaisi kirjoittaa tai kertoa kenellekään,
tahdon pyyhkiä pois ne mielestäni.
ja koska en ole tyytyväinen tähän,
miksikäs en voisi syödä enemmän,
pilalla kaikki on jo valmiiksi.
en pidä itsessäni suurinpiirtein mistään.
tukka on kiva,
saisi olla vain vähän lyhyempi.
näissä ei ole mitään mallia nyt,
ehkä leikkelen itse vähäsen.

näen unia hirveästi menneistä ihmisistä,
asioista ja rakkaista paikoista.

joinakin päivinä on tarve saada kirjoittaa,
puhuminen on hankalampaa.
sitten avaan blogini,
yritän saada sanoja näkyville itsestäni.

olen ihan mielettömän iloinen,
että joku jaksaa avata blogini yhä uudelleen ja uudelleen.
häkellyttävää tietää,
että joku tosiaan haluaa seurata elämääni.
haluaa tietää,
että minä hengitän.
halaisin teistä jokaista,
jos voisin.
nyt voin lähettää vain virtuaalisen halauksen,
ja yrittää olla sanoissa kiinni.

tänään olen täynnä kaipausta,
paljon jäi asioita kokematta ja näkemättä.
niin paljon.

on hiljaisuus,
en uskalla sanoa niitä viimeisiä sanoja.
totuus on se,
että meitä ei ole.
poika ei odota mitään enää.
ja salaa odotan kuulevani edes yhden sanan vielä.
ei nuo voineet olla viimeiset.
ei voi.
ei voi.

niin paljon jäi asioita sanomatta.

aina liikaa tai liian vähän;
sisäisesti liian vähän,
ulkoisesti liikaa.
sitä minä olen.

aina.

ei minusta ole mihinkään.