palvo minua vähän

opeta minut itkemään,
nämä pelot pelkäämään
ehkä yö voi viedä ne mennessään

mistäköhän aloittaisin?

tänään on ollut aktiivisuuspäivä;
olen jaksanut liikkua.
otin pyörän alleni,
pyöräilin kaupan ja kirjaston kautta pankkiin.
hetken jopa nautin auringosta ja siitä,
kun tuuli kevyesti.
rakastan lämmintä kesätuulta!
hiukset hulmuten minä poljin uutta tietä pitkin,
tietämättä varmasti,
minne se minua vie.
valitsin vain väärän pankin,
tie oli oikea.
pankissa ei ollutkaan rahapalvelua,
joten en voinut siirtää rahaa tililleni.
ärsytti.
(mikä se sellainen pankki on?!)
jollain voimalla ja kiukulla pyöräilin toiset viisi
sekä vielä kaksi kilometriä seuraavaan pankkiin,
siirsin rahat,
maksoin yhden laskun kotona.

matkalla kolme herttaista eläkeläispappaa sai minut hymyilemään,
hymyilin silmillänikin.
ensimmäinen päivitteli säätä.
toinen pyörääni,
kyseli onko se uniikkikappale,
mistä olen sen hankkinut,
toivotteli hyvää päivän jatkoa.
ja minä olin yhtä hymyä.
kun olin laittamassa pyörää lukkoon,
kolmas mies kertoi,
kuinka oli nähnyt erään äidin seisovan pelkkä lukko kädessä,
vieressä kyyneleet poskilla seisova poika.
pyörä oli viety,
vain lukko jätetty.
mies kertoi,
minne hän vie pyörän välttääkseen saman.
sanoi,
että on hyvä lukita se.
mutta se mikä sai minut superiloiseksi,
oli kun hän sanoi: "kaunis nuori nainen".
siis minä?
olisi tehnyt mieli katsoa ympärilleni,
vaikka eihän siellä ollut muita.
kiitin ja toivotin hyvää päivän jatkoa.
minä,
joka olin juuri polkenut lähemmäs kymmenen kilometriä,
naama punaisena ilman peitekerroksia,
housunlahkeet ylös käärittyinä,
liikaa ihoa näkyvissä,
kaunis?
piristäviä sanoja silti.
niinpä jatkoin matkaani hymyssä suin.

tänään minä hymyilen sitä,
kun elämässäni on monta ihanaa ja välittävää ihmistä.
hymyilen ilosta.
tai ei,
ilo on liian vahva sana.
hyvä mieli on lievempi,
se minulla on.
päivistäni ei sitä useinkaan huomaa,
siksi tunnen usein valtavaa yksinäisyyttä,
joka meinaa repiä minut miljoonaan palaseen.
tänään tiedän sisimmässäni,
että ketkä ovat tärkeitä.
tahtoisin jokaiselle kertoa,
kuinka he merkitsevät,
halata lämpimästi.
ja sanoa,
etteivät katoaisi ikinä.
se on tätä menettäisenpelkoa,
siksi muut ehkä ihmettelisivät,
miksi kaikki ne sanat.

vanhat herrat eivät tainneet tietää,
kuinka iloiseksi he saivat minut pienillä sanoillaan.
siitä tämä hyvä mieleni alkoi.

hyvä mieli ja kaikki positiiviset tunteet ovat kuitenkin vain hetkellisiä päivissäni,
siksi en odota tämän jatkuvan.
odotan sen loppumista.
tiedän,
että pian olen taas sirpaleina lattialla.
tuntuu,
että en edes saisi tuntea olevani tärkeä,
tuntea iloa mistään.
minun kuuluu olla surumielinen,
masentunut,
uupunut.
en saa muuttua.

tänään osaan olla kiitollinen ihmisistä ja asioista,
jotka minulla ovat.
niin kiitollinen,
että kaikki se on liikaa.
minä en osaa antaa kenellekään muulle niin paljon kuin he minulle.
en ole mitään ajatuksissani.
ja vaikea uskoa sanoja,
jotka minulle lausutaan.
niin kovin vaikeaa.
minut täytyy vakuuttaa.
siksi ajattelen,
etteivät minunkaan sanani merkitse muille laisinkaan.
että ne ovat vain sanoja muiden joukossa.

nyt minä jätän typerät ajatukset muualle,
tartun kirjaan.
näin minun loppupäiväni menee.
uskon tuon olevan hyvä.
joskus aikaisemmin silmäilin kirjaa kirjastossa,
mutta käsissäni johtuvasta kirjapinosta johtuen jätin maailman vahvimman tytön hyllyyn.
nyt se on minulla omana,
oli tipahtanut postilaatikkoomme aamulla.
hymy.