ei ole ketään missään,
olen yksin,
yksin
en jaksa tarpoa eteenpäin,
jotta jaksan aamulla osastolle,
joka väsyttää minut niin,
että makaan kotona puolikuolleena heti sieltä tultua.
en näe tässä järkeä.
näin minä kirjoitin eilen,
mutta en kehdannut lähettää muille silmille.
tänään olo on aika lailla samanlainen,
vaikka olin ystävän luona katsomassa piirrettyjä,
joissa oli onnellinen loppu.
minä puhuin asioistani,
ystävä kuunteli ja ymmärsi.
ymmärsi paljon.
vielä olisi ollu puhuttavaa,
mutta nukkumassa ollut poikaystävä keskeytti.
ja sitten tuli hiljaisuus.
pian olimmekin jo kaikki autossa,
jenni vartiainen lauloi ja minun olo oli se tuttu ulkopuolinen,
ylimääräinen tähän maailmaan.
enempää en saa ajatuksiani sanoiksi.
voin vain huonosti.
koko ajan on oudon lamaantunut olo,
kuin olisin jo luovuttanut.
olen yksin,
yksin
en jaksa tarpoa eteenpäin,
jotta jaksan aamulla osastolle,
joka väsyttää minut niin,
että makaan kotona puolikuolleena heti sieltä tultua.
en näe tässä järkeä.
näin minä kirjoitin eilen,
mutta en kehdannut lähettää muille silmille.
tänään olo on aika lailla samanlainen,
vaikka olin ystävän luona katsomassa piirrettyjä,
joissa oli onnellinen loppu.
minä puhuin asioistani,
ystävä kuunteli ja ymmärsi.
ymmärsi paljon.
vielä olisi ollu puhuttavaa,
mutta nukkumassa ollut poikaystävä keskeytti.
ja sitten tuli hiljaisuus.
pian olimmekin jo kaikki autossa,
jenni vartiainen lauloi ja minun olo oli se tuttu ulkopuolinen,
ylimääräinen tähän maailmaan.
enempää en saa ajatuksiani sanoiksi.
voin vain huonosti.
koko ajan on oudon lamaantunut olo,
kuin olisin jo luovuttanut.
tunnen kun voimat hupenee,
ne vähenee,
ne vähenee
- -
miten osaisin mä olla niin kuin nuo muut
vai onko jossain paikka, jonne kuulun
1 kommentti:
Täällä sinun ei tarvitse miettiä sanojasi. Tämä on sinun maailmasi, sinun tapasi ja keinosi purkaa asioita. Saat sanoa, jos et jaksa, jos väsyttää, jos itkettää eikä itku tule. Sitä ei tarvitse hävetä, omaa heikkouttaan.
Minäkin olen ylimääräinen. Minä en kykene kiinnittymään yhteen ihmiseen, mutten kykene unohtamaankaan. Tarvitsen huolenpitoa ja hyväksyntää. En osaa asettua parisuhteen normeihin, en normaalielämään, en tähän maailmaan. Tuntuu kuin olisin irti kaikesta, vapaa ja samalla niin tiukasti kahlittu.
Yritä, kulta, jaksaa.<3 Minä lupaan yrittää laittaa sähköpostia.
Lähetä kommentti