ja pois häviän

olen niin huono ystävä,
itsekkääksi sanottu,
kun olen vain oman pääni sisällä.
täysin omassa maailmassa.
tuntuu melko itsekkäältä,
mutta ei sitä lääkepurkki kourassa muita ajattele.

minua pelotti hulluna,
kun kello tuli kolme.
silloin osastolta täytyi lähteä;
miten muka pärjään aamuun?
en oikeasti tiedä.
ei ole oikeita rauhottumiskeinoja,
kun kukaan ei jaksa loputtomiin kuunnella tai olla läsnä.

ja se pahin.
viikonloppu,
jolloin ajattelen vain pahoja,
kuin muuta ei olisi.
viikonloppu on minulle yksi helvetti.
enää en ehkä selviä siitä.
muut suunnittelevat vapaapäiviänsä ilolla,
minä tahtoisin jättää ne elämättä.

olen niin epätoivoinen!
mietin vain,
jos huomista ei tulisi.
jos huomenna ei olisi mitään,
vain tyhjää.
kaikkialla.

en koe,
että tulevaisuudella olisi minulle jotain tarjottavana.
vain tätä samaa,
josta tahdon irti.

en osaa keskustella tämänhetkisistä oloistani,
en saa väreinkään purettua palastakaan tästä tuskasta.
liian suuri epätoivo.

samat laulut pyörivät soittimessani,
samat rumat kasvot katsovat peilistä takaisin,
sama kaaos sekä sisälläni että ympärilläni.

viime yö.
kuvittelin tarkasti sen,
että en näkisi enää aamua.
otin kaksi unilääkettä,
menin tuskaisena ja ahdistuneena sängylleni.
turvallinen sikiöasento,
silti ei ollut turvallinen olo.
en jaksanut odottaa unta,
en kestänyt enää pahaa oloa.
hapuilin uudelleen lääkepurkkia.
"1 tabletti tarvittaessa",
siinä lukee.
olin jo rikkonut sen.
avasin purkin,
kaadoin kaikki käteeni ja laskin ne.
kolmekymmentä vain.
itkin,
itkin lisää.
taisin olla paniikissa.
otin yhden,
otin toisen,
kolmannen,
neljännen..
ja niin helposti olin niellyt ehkä kymmenen niistä,
en muista.
en tuntenut mitään,
alas menivät.
itkin niin,
että pelkäsin sen kuuluvan viereiseen huoneeseen.
hoipertelin vakain askelin rappusia pitkin alas.
kännykkä koko ajan tärisevissä käsissäni.
istuin vessan lattialla.
piip.
kirjoitin viestiä.
olin niin sekaisin.
yritin tehdä,
kuten käskettiin.
ei tullut ylös.
otin seinistä tukea ja kipusin takaisin kohti yläkertaa,
huojuin seinältä toiselle.
yritin taas samaa,
ajattelin sen olevan yhdentekevää.
ei tullut mitään taaskaan,
enhän ollut syönyt muuta kuin lääkettä ja vähän lisää lääkettä.
lääkkeet olivat ehtineet imeytyä,
vaikuttaa ainakin.
menin ovia kolistellen takaisin sänkyyni.
en tiedä,
halusinko sitä vai en.
se tuntui niin samantekevältä,
kaikki tuntui siltä.

tänään minä olen samoissa ajatuksissa.
niin pelottavaa,
kuin se onkin.
en tiedä,
mitä tehdä.

en tiedä.

vähän kadun,
kun en mennyt hoitajalle puhumaan.
siellä en tuntenut kuin ahdistuksen rinnassani.
kaikki palasi,
kun sieltä täytyi lähteä.
hoitajan ovi oli auki,
siellä se istui.
kävelin ohi.

jos huomenna kävelisin ovesta sisään.

jos.