voi miten ihanasti kahden tunnin päiväunet tyhjensivät pääni.
tiedän tämän olevan vain hetkellistä.
nyt jo kuitenkin paha olo hiipii minuun,
mutta ei niin isosti kuin mitä se oli ennen nukahtamista.
silittelin suloista hauvaani,
se nukkui siinä vieressäni,
ihan kiinni minussa.
rakastan.
äiti tekee pitsaa.
täytyy minun syödä sitä,
muuten tulee ihmettelyjä.
en enää jaksa kuunnella "mitä sun kanssas oikein tekis" -juttuja.
ja taas yksi epäonnistuminen.
odotan koko ajan sähköpostia yhdeltä kivalta tytöltä.
salaa toivon,
että se ehdottaisi tapaamista kasvotusten.
ei asuta kaukana.
se tietää ongelmistani,
toivoo vain hyvää.
minä tunnen sen.
tunnen myös ajoittain pieniä mahanpohjatunteita.
mutta ehkä en enää kuule hänestä koskaan.
kuka minusta nyt tahtoisi pitää kiinni.
niin kuka?
sitten jos sellainen on,
tahdon heti irti.
miksi en osaa olla tyytyväinen ikinä mihinkään?
kysymyksiä,
kysymyksiä.
mietityttää tämä elämä.
on niin vaikeaa yrittää elää.
3 kommenttia:
olisi niin paljon helpompaa,
jos joku opettaisi hengittämään.
kumpa asuisit naapurissa niin voitaisiin virittää sellainen narujuttu ikkunasta ikkunaan ja siitä lähetellä aina korin kanssa viestejä ja mansikoita toisillemme. (ymmärsitköhän nyt ihan <: sillälailla kuin muumeissakin aina)
lilja sofia (nyt poikkeuksellisesti anonyymina - toisen blogini osoitteet ovat nyt päällä, enkä kehtaa niitä tuohon laittaa...)
Voisinko se olla minä? Voisinko? En tiedä, en todella tiedä. Olen yksin täällä, sinä yksin siellä. Meillä on vain vähän matkaa välillämme.
Ja sinä olet tärkeä. Tiedä se. Tiedä se aina.
anonyymi: voi se voisit olla sinä. ja vielä kun tosta lauseesta poistaa konditionaalin, niin oisin iloinen. oikeasti, se voit olla sinä. jos vain haluat.
sinäkin olet tärkeä!
sait hymyn huulilleni aidosti pitkään aikaan.
Lähetä kommentti