säälittävä syksy

en ymmärrä,
miksi en opi edellisistä päivistä mitään.
tänään unta riitti kuusi tuntia,
nousin hakemaan aamupalaa ennen kahdeksaa jo.
ei olisi pitänyt,
siitähän turha syöminen on vaan jatkunut.

(sen on loputtava!)

nukuin kolme tuntia,
sitten lisää ruokaa,
karkkia,
suklaata..
ja siitä kaikesta hyvästä olisin valmis tappamaan itseni.
tämän siitä saa,
kun on vain aikaa.
aikaa,
aikaa,
aikaa.
ei mitään muuta.

ja minä turpoan.
inhoan itseäni.

jojoilen pienesti.
en ymmärrä,
miksei vaaka näytä pieneneviä lukuja.
inhotan itseäni.

vaikea sanoin kuvailla oloani.
ahdistunut,
pelokas..
mutta vielä voimakkaammin sanoin,
minulla ei vain niitä ole nyt.

en halua olla,
en halua elää.
en tällaisena.
haluan mennä pois.

kaikilla normaaleilla on alkanut tai on alkamassa koulu.
ja mitä minä teen?
en mitään,
en yhtään mitään.
ravaan arkisin osastolla tekemässä ei-mitään,
silloin onkin hieman parempi.
säilyy rutiinit.
viikonloput on yhtä sekoamista.
maanantaiaamuisin kahvipöydässä muut kertovat viikonlopuistaan,
minä haluaisin vain olla,
kuin sitä ei olisi ollutkaan.

istun sulkeutuneena toivoen,

ettei minuun kohdistettaisi edes katsetta.
tahdon vain unohtaa,
kun hävettää niin.

otan hirveät paineet joka asiasta.

nyt niinkin naurettavasta asiasta,

kun minun täytyy huomenna viedä musiikkiryhmään pari laulua.

en tiedä,

mitä veisin.

kukaan ei kuitenkaan tykkää.

ja toisaalta ajattelen:

mitä väliä,

jos vain minä pidän?

niin mitä.

nyt sillä tuntuu olevan merkitystä.

en ota levyhyllystäni levyä,

jonka kuvittelisin miellyttäväni muita.

en tiedä.

ehkä täytyisi ottaa jotain,

jolla on merkitystä,

joka saa aikaan tunteita.

hankalaa.

teen kaikesta hankalaa!

ja mielessä pyörii vaan lause:

"oot erityislaatuinen".

niin erityislaatuinen,

ettei minun kanssa onnistunut mikään?

ei mikään.

kaikki oli vain merkityksettömiä sanoja,

ja silti minä kaipaan sitä hengitystä niskaani.

niitä sanoja.

kiusaan itseäni miettimällä,

mitä hänelle kuuluu,

kaipaako se yhtään.

(miksi kaipaisi?

tyhmätyhmä minä!)

tietenkään ei.

ja minä yritän sisäistää sen.

kiusaan itseäni miettimällä poikaa,

tätä kaipausta.

kaikki tuli ihan yhtäkkiä.

enkö voisi jo unohtaa.

enhän edes tiedä,

mitä oikeasti haluan tai halusin silloinkaan.

kaipaan ihan hirveästi edes sanoja,

jotain.

että joku vain olisi vieressä ja kuuntelisi,

ei odottaisi mitään.

mutta kuuntelisi.

ei ole ketään.

olen liikaa,

ja toisia asioita ihan liian vähän.