se saapuu aina uudelleen

diagnoosit paperilla,
vaikea masennus ja keskivaikea ahdistuneisuushäiriö,
tuntuvat.. en tiedä.
ne konkretisoituivat,
ovat totta.
ne ovat nyt paperilla,
jossa on minun nimi,
osoitteeni,
kaikki henkilötietoni.
apteekkiin meni melkein puolet rahoistani,
liikaa.

surettaa.
tuntuu kuin jalat menisi alta,
heikko olo,
henkisesti.
illalla vuodatin ainakin viikon kyyneleet,
lopulta nukahdin unilääkkeen vaikutukseen.
olisin halunnut mennä pois.
en muistanutkaan,
miten kyynelehtiminen on väsyttävää.
millään ei ollut merkitystä,
olin yksin,
hirveän yksin.
kolme nukkuvaa ihmistä samassa asunnossa,
ja minä olin yksin.

enää ei ole meitä,
ei yllätyretkiä,
ei rakkaudentunnustuksia,
katseita ja hymyjä pojalta,
ei yhteenkietoutuneita sormia.
on minä ja poika,
erikseen.
minuun sattuu sanat,
jotka minusta sanottiin.
minä en osaa olla edes itseni kanssa,
en saanut asiasta vastaväitteitä.
se on siis totta,
jokainen sana.

en osaa jäähyväisiä.
minä ainoastaan mietin,
muuttuuko elämäni nyt.
ainakaan minua ei näe enää kaikissa tutuissa paikoissa.
olen paha ihminen,
särjin hienon ihmisen sydämen,
se on miljoonina palasina.
mutta olisiko minun täytynyt yrittää olla
vain pojan vuoksi,
täytynyt teeskennellä,
hymyillä,
katsoa silmiin,
vaikka pelkään?
minä en ansaitse tämän jälkeen ketään,
en ruokaa,
en edes ansaitsisi unta.
ampukaa minut,
tähdätkää suoraan varmimpaan paikkaan.
silloin en pystyisi satuttamaan enää ketään.

tuntuu epätodelliselta,
surettaa.
on tässä hyväkin puoli:
en ole edes MUISTANUT syödä,
en edes ajatella koko asiaa.
täytyisi keksiä illaksikin tekemistä,
mutta en minä jaksa.
voimat on loppu.

ei minua ymmärretä.