olen viettänyt aikaani netissä,
katsellen kuvia kuvien perään.
ihastellut,
kaivannutkin.
muistan,
kuinka nautin tanssimisesta.
miten hyvä olo siitä tuli.
olin tunnin vain siinä hetkessä,
kaikki muu jäi salin ulkopuolelle.
en minä en tanssi,
en liiku.
valitsen mieluummin sängyn sen sijaan.
enää en jaksa.
sanon lähipäivinä pojalle,
että ei jatketa enää.
ei miettimisaika taida helpottaa minua.
on tehtävä ratkaisu.
ehkä etsin itselleni tytön,
joka pitää huolta.
ei,
en.
minä olen yksin,
en osaa olla kenenkään kanssa tiiviisti.
poikaa häiritsi se.
ollaan tai ei olla,
se sanoi.
minä tahdon liidellä vapaasti,
vaikka se ei tarkoitakaan,
että juoksisin eri ihmisten luona.
ei todellakaan.
jään nyt kaipaamaan ihan pieniä suloisia juttuja.
poika on niin romanttinen,
tahtoi viedä minua eri paikkoihin.
siitä minä tykkäsin,
muistoja sydämessäni.
oli suloista kävellä käsi kädessä,
kiivetä korkealle mäelle,
tanssia baarin tanssilattialla liiankin lähekkäin,
kulkea merenrannalla,
ajella vain ympäriinsä..
silloin minä tunsin eläväni,
sitä kaipaan.
kaipaan jo nyt.
en varmaan koe enää ikinä mitään sellaista.
mutta koska tunteeni ei varmaan ole aitoja poikaa kohtaan,
minun täytyy tehdä tämä.
en satuta enää yhtään enempää.
minulla on jonkinlainen seksuaalinen kriisi.
en ole varma,
tykkäänkö edes pojista!
(tai miehistä,
mutta en osaa puhua sillä nimellä
se kuulostaa liian aikuismaiselta.)
tytöt on ihania.
hymyä.
minä en viettänytkään juhannusta.
istuin kotona.
ihmettelin ystävän kanssa,
miksei telkkarista voi tulla mitään katsottavaa.
söin liikaa,
menin nukkumaan.
tänään varmaan sama juttu.
mutta pääasia on,
että en ole täällä yksin.
en osaa olla yksin,
ahdistun ja ahmin.
sitten tulee kamala häpeä.
olen tänään uskaltanut unelmoida kaikenlaisesta.
olisi ihanaa,
jos päivissäni olisi oikea ystävä,
jolle voi puhua sairaudestaan ja joka ymmärtää.
joka ymmärtäisi oikeasti!
ymmärtäisi,
jos olen jonain päivänä ihan loppu.
huolehtisi,
lohduttaisi.
tunnen olevani niin yksin sairauteni kanssa täällä.
siksi osasto on helpottava paikka minulle,
siellä en ole yksin.
saan puhua,
miltä tuntuu,
miten minua väsyttää,
miten en pysty keskittymään edes pieneen lehtiartikkeliin.
mutta siellä en osaa puhua muulle kuin omahoitajalleni,
joka jäi jo kesälomalle.
toivottavasti edes joku ensi viikollakin ottaa minut huomioon..
näen siinä omahoitajassani vähän itseäni.
se on muita hoitajia hiljaisempi.
voisin olla melkein samassa työssä.
ehkä lähihoitaja,
mutta mitä todennäköisemmin en suuntautuisi lapsiin.
melkein rakastan sen hoitajan ääntä.
juuri sellainen,
jota kuuntelee mielellään ja on vakuuttava.
viime päivinä on ollut todella hankalaa jäsentää ajatuksiani,
ei se onnistu.
kaikki on päässäni solmussa,
niin solmussa.
inhoan jokaista kirjoittamaani sanaa,
kaikki ne on väärässä järjestyksessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
minun juhannus päättyi tähän aamun. tarpeeksi alkoholia. kiitos ei enempää. ei enempää hymyä, naurua ja katselemista, kuinka muut syövät suut ahnaina. lasken kalorit heidänkin puolestaan. oli eilen ihan hauskaa. hetken unohdus ja humala. tänään jo liian selvä. halusin kotiin. olemaan vain hiljaa ja kuuntelemaan musiikkia. olemaan vain.
tee pojan suhteen niin kuin katsot parhaaksi. ei kannata väkisin yrittää jos itsestä ei kaikki tunnu hyvältä. ehkä tarvitset nyt vain aikaa. ja lepoa. ehkä vie liikaa energiaa antaa jonkun päästä niin lähelle, jos se on hankalaa. huolehdit nyt vain itsestäsi <3 eikä kai ole pakko tietää tykkääkö nyt pojista vai tytöistä. kai sen sitten tietää kun se tulee eteen, katsoo silmiin ja PAM, se sanoo. silloin sen tietää. ja ehkä silloin on enemmän valmis.
minun mielestäni tytöt ovat kauniita. ovat aina olleet. silti minulla on nyt poika, vaikka ajatuksissani leikin, että se joskus voisi olla tyttökin. kuka tietää. koskaan ei voi tietää.
ja voit tulla aina kirjoittamaan minulle, kun sinun on paha olla. olen periaatteessa kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä. vain ruudun toisella puolella. se ruutu on kylmä, jos sitä koskettaa. mutta käsi tällä puolella on usein lämmin ja haluaa koskettaa, halata, lohduttaa. olla vain hiljaa. minä luen, kuuntelen, olen läsnä. minä en koskaan vähättele, koska olen itsekin elänyt siinä. tiedän, että joskus sattuu ja väsyttää liikaa.
yh. nyt olen kirjoittanut taas tuhansia sanoja liikaa luettavaksi. enkä itsekään oikein ymmärrä niiden merkityksiä. olen vain väsynyt vielä. ole rauhassa.
halaus.
no niin... joskus totuus voi satuttaa liikaa. kun ei halua kuulla, nähdä, uskoa läheisestä sellaista. kun on liian lähellä nähdäkseen. haluaa elää vain siinä sumussa että kaikki on hyvin ja ennallaan. ehkä se yrittää kun se herää. ehkä se on saanut ajatellla asiaa. jos se on ystävä niin se yrittää. en tosin tiedä koko tilanteesta mitään, mutta kirjoitin mitä mieli tuotti.
unta unta unta unohdusta. ei jaksa nousta. ei oikeastaan ole edes mitään syytä. ei jaksa liikkua, pukea, pestä hampaita, kammata hiuksia. kääriydyn vain peittoon ja otan lisää lääkettä kun edellisen teho vaimenee. vihaan sunnuntaita.
luin yhtä kirjaa. siinä kirjoitettiin, että koska on tarpeeksi suuri unohtaakseen? ajattelin. ehkä sitten kun on 268 kiloa suuri. mutta en minä koskaan halua olla niin suuri. joten en minä kai sitten koskaan unohda. en tiedä. hankalaa. ei jaksa juosta pakoon enää. ei ottaa askeltakaan. haluaa vain kaatua maahan ja täristä. odottaa että joku hakisi pois ja välittäisi kaiken pahan pois. mutta pysähtyminen on liian vaikeaa. täytyy mennä mennä mennä juosta pakoon hulluna huutaa huutaa kuiskata: en minä ehkä jaksa näin enää...
Lähetä kommentti