lähteä kun pitäisi jäädä, jäädä kun pitäisi lähteä

voimat on ihan lopussa,
en tehnyt eilen mitään.
oli vaikeaa nousta sängystä,
oli vaikeaa tehdä yhtään mitään.

tänään kaikki on vielä vaikeampaa,
jos se ylipäänsä on edes mahdollista.
ajatukset vaeltavat asiasta toiseen,
on niin sekavaa.
eikä mikään pidä minua kiinni elämässä.
olen tippunut jo kauan sitten.

tänä aamulla sain itseni irti sängystä liian myöhään,
mutta parempi kai silloin edes oli nousta..
ainakin niin minulle kovin vakuuteltiin.
olin osastolla juuri ruoka-aikaan,
en olisi jaksanut kävellä sinne toiseen taloon syömään.
menin kuitenkin muiden kanssa,
sain jotain alas.
viikonloppu meni niin pilalle,
että ei edes tee mieli yrittää syödä.

osastolla kun kaikki muut lähtivät kuntoilemaan,
minä jäin hoitajien kanssa osastolle.
oli melko hyvä olla hetken.
sairaanhoitajaopiskelija on hirmu mukava,
ja juttelin sen ja omahoitajani kanssa siinä oleskelutilassa.
ei ollut muita lähellä,
tulin kuulluksi.
"onko sun hyvä olla?"
"ei",
ja meinasin vähän hymähtää.
(ei niin saisi normaalisti vastata,
kai.)

se opiskelijatyttö kysyi jo aikaisemmin kahvipöydässä,
olenko kipeä.
minun täytyi kysyä epäröiden,
kuulinko kysymyksen ihan oikein.
olin hieman ihmeissäni.
"ai sä olet muuten vain väsynyt,
voi."
ja loppupäivästä samainen tyttö sanoi minun olevan kalpea.
"olethan syönyt ja juonut?",
se kysyi.
tyttö on suurinpiirtein ikäiseni,
mutta hänestä huomaa,
että on valinnut juuri oikean alan.
tykkäsin,
että minut otettiin huomioon.

päivällä en olisi jaksanut mennä musiikkiryhmään,
olisi ollut parempi jäädä vain lojumaan.
sitten toimintaterapeutti otti kädestä kiinni,
ja minun oli mentävä.
tunti oli uskomattoman pitkä aika.
kuunneltiin huumorimusiikkia,
ja minua ei naurattanut ollenkaan.
ympärilläni muut nauroivat.
minä halusin vain sieltä pois,
pois kaikkialta.
ajatuksissani olinkin.

kun kello lähestyi kolmea,
aloin täristä.
juttelin hoitajien kanssa merkityksettömiä asioita.
halusin ajan pysähtyvän,
jäädä siihen hetkeen.
lopulta oli lähdettävä,
ja tärisin vielä enemmän.
ei ei ei.
ja ovi meni kiinni.

meinasin oksentaa bussissa,
mutta kestin kotipysäkille asti.
en tiedä,
miten.
mutta helpotti astua ulos sieltä ihmispaljoudesta.

kotona keittiössä minua odotti kirje,
ilahduin vähän.
tai niin paljon kuin vain nyt pystyn.
en ole viime päivinä osannut iloita mistään.
menen vain syvemmälle ja syvemmälle,
kohti pimeää.
ihan kuin olisin kuplan sisällä.
se kupla vain vajoaa ja vajoaa,
kunnes se on tarpeeksi alhaalla.

kun raja on tullut vastaan,
poks.