helppo huominen on unohtaa

olen odottanut päivää,
jolloin sanat menisivät järjestykseen.
ei sitä ole tullut.
en enää osaa sitäkään vähää,
mitä ennen.
nyt pakotan itseni,
ettei kaikki päivät valu kokonaan käsistä.
tai taitavat ne silti tehdä niin..

olen voinut todella huonosti.

olen ollut hirveän vähän koneella,
vähemmän kuin vuosiin.

omahoitaja oli poissa osastolta tänään,
olin hukassa.
olisi ollut tarve saada puhua,
vaikka sanoja ei oikein ole.
pää on liian täysi ja silti tyhjä.
nyt palelin peiton alla sohvalla.
sitten pakotettiin katsomaan elokuvaa,
josta tuli vain ahdistuneempi olo.
vaikka oli vihreä maili hyvä,
sitä en kiistä.
mutta minun ei ole hyvä katsoa nyt mitään niin synkkää,
missä on kuolema läsnä.

eilen minä yritin mennä ajoissa osastolle,
minä todella yritin.
heräsin viideltä.
luulin,
että uneni jäävät siihen.
olin väärässä.
nukahdin,
enkä muista laittaneeni herätystä kiinni.
silti niin taisin tehdä,
sillä heräsin liian myöhään.
epäonnistuminen.
ei sellaista unilääkettä taida ollakaan,
mikä saisi jättämään välistä öiset heräilyni.

ei ole ollut ruokahaluja melkein laisinkaan.
ei tee enää mieli edes makeaa.
(tai ei ole yleensäkään intoa tehdä yhtään mitään)
syön vain osastolla.
nostan haarukkaa suuni eteen kerta toisensa jälkeen,
vaikka mitään ei jaksaisi nielaista.
mutta enhän voi kerätä huomiota syömättömyydellä,
joten syön kiltisti.
noustaan erään toisen tytön kanssa aina ensimmäisinä pöydästä.
"joko te söitte?",
meiltä kysytään,
kun soitetaan osaston ovikelloa.
jo.

"oisit saanu oman kannettavan,
jos oisit vaan kirjottanu loput aineet jo nyt syksyllä",
kiitos äiti muistutuksesta,
kuinka epäonnistunut olen.
miten onnistutkin joka päivä pahoittamaan mieleni?
anteeksi,
että olen sairas.
anteeksi,
kun en PYSTYNYT.

yritän päivitellä useammin.
nyt loppui sanat,
paha olo vain jäi.