äiti ja isä sai houkuteltua minut kirpputorille.
huristeltiin lämpimässä auton kyydissä hetki,
minun oli turvallista olla sen ajan.
sen pienen hetken.
ihan kuin olisin ollut taas pikkutyttö.
tein myös löytöjä hirveästi,
rahaa meni melko vähän.
löytyi vihdoin pöytävalaisin.
housut,
kengät,
villapaita,
levyjä.
sellaista pientä.
hirveä tungos,
auts.
mutta selvisin ehjänä.
sisältä vain rikki.
sitä ei korjaa materia.
sitä ei ehkä korjaa ikinä mikään tai kukaan.
otan kaiken negatiivisen itseeni,
vaikka niin ei olisi tarkoitus.
(kai)
kuten mahtuuks noi sulle -kommentti.
ja kun mahtui loistavasti,
oli vähän väljätkin vyötäröstä,
sain kuulla:
nii joo ootkin laihtunut vähän
(minä vielä näytän,
kiitos äiti!)
muuten päiväni on tummanharmaa,
melkein musta.
olen hirveän surullinen.
tahtoisin itkeä kaiken sisältäni,
mutta ei ole tullut kyyneleen kyyneltä viikkoihin.
ei luulisi olevan liikaa pyydetty.
kyynel.
edes yksi,
puolikas.
minä en tahtoisi sortua muihin keinoihin enää.
en tahtoisi!
syömissotkuissa on jo liikaa,
eilisestä olo on täysi vieläkin,
vaikka maha huutaa ruokaa.
minä inhoan tätä täyttä oloa.
liikaa leipää.
liian monta keksiä.
liikaa kaikkea.
lopulta sammutin nälkäni unohduksiin unilääkkeillä ja rauhoittavilla,
kunnes silmät meni väkisin kiinni.
tahtoisin saman tehdä nyt jo,
hereilläoleminen käy voimilleni.
kello on liian vähän,
vaikka ei olekaan syitä pitää silmiä auki ja hengittää.
ei ole enää.
kirjastosta lainatut muumit on katsottu,
on katsottu pelle hermannit,
on katsottu halinallet,
peukaloisen retkiä,
peppiä..
oi nostalgia,
nykyhetkestä tulee vaan paha olo.
piirretyt pelastaa hetkittäin,
vie ehkä jopa pois tästä sairaasta maailmasta.
mutta aina tähän samaan palaa.
sairas päivä kantaa huomiseen
kipu auttaa tuntemaan
ne kolme sanaa
ei pysty parantaa
--
en osaa hengittää
en muista kuinka
(sara: kooma)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti