lauantai 29. marraskuuta 2008

harmaa sumu peittää kaiken

Photobucket

tänään on päivä,
jolloin en koe olevani merkittävä.
lähinnä vain samantekevä,
merkityksetön.

en jaksa poistua kotoa.

on päivä,
kun jään peiton alle piiloon.
silmät ei meinaa pysyä auki,
annan niiden painua kiinni.
hetken uni.
sitten taas televisiosta ei-mitään ohjelmia.
ja uni.

puoliunessa sitä tuntee nälän mahanpohjia myöten.
syön ja syön,
jälkeenpäin tunnen vain heikkoutta.
en jaksa taistella vastaan.
vien herkkuja perheenjäsenten pusseista,
ihan vähän vaan.
valehtelen itselleni.

eilen neuloin tossut ja kaulaliinan valmiiksi,
meni koko ilta.
sitten iltalääkkeet.
tuli tyhjyys:
ei enää ole mitään kesken,
joten aloitin jo neljättä ponchoani,
kunnes uni vei taas voiton.

näin käy,
kun ei ole syitä nousta aamuun.
olemassolon merkitys puuttuu.

tarvitsisin syitä tälle kaikelle.

minä vain en osaa elää.
tipun elämästä.
valumalla vähitellen,
kuin hiekka sormien välistä.

yksin.

3 kommenttia:

Lucy Fur kirjoitti...

oi ei, miten minua hävetti kun kehuit kirjoituksiani. hämmensi.

kiitos tärkeä. joskus tuollaiset sanat auttavat taas jaksamaan hieman.

Nana kirjoitti...

Olen viettänyt viimeiset viikot pyörien ympäri asuntoa, odottaen että kello tulee tarpeeksi että voi palata sänkyyn pyörimään. Pakollista tehtävää olisi, mutta ne eivät enää tunnu syyltä nousta.

Toivon niin kovasti, että voisit paremmin. En osaa sanoa mitään, en osaa auttaa ja se saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Minä kuitenkin siitä huolimatta ajattelen sinua enkä lakkaa toivomasta.

Claudine kirjoitti...

Olisipa sinun parempi olla.
Sinä ansaitsisit kunnon valoisan ja aurinkoisen ja onnellisen elämän täynnä kaikkea ihanaa.

Tärkeää olisi, että jaksaisit edes uskoa, että sellainen elämä on oikeasti ihan mahdollista saavuttaa. :>

Kun minulla on aivan hirvittävän surullinen ja masentunut olo, minä lähden kirjastoon ja lainaan sieltä Peppi Pitkätossu-dvd:n. Se on sellaista terapiaa, että voi hitsi!
Myös muutamat leffat, kuten Amelie tekevät minut aina iloisemmaksi.
Myös piirtäminen ja leipominen saa ajatuksia muualle. Jos ruoka ahdistaa minua ihan kamalasti, niin kuin se tuppaa aina tekemään, minä leivon jollekin muulle, yllätän jonkun ja piristän. Silloin piristyn itsekin. Välillä on hyvä itkeä kaikki pois, mutta niin ei saa tehdä liian usein. Se kuluttaa ihmistä kamalasti.

Tulipas taas pitkä kommentti. <:

Voimia.