ei minun tarvitsisi olla tänäänkään olemassa,
voisinpa nukkua päivät vain ohi.
pyörin kotona melkein ympyrää yövaatteet päällä.
jaloissa eri paria villasukat ja hiukset samalla tavalla
kuin herätessäni.
kenelle juttelet nyt
kuka sun kanssasi on
nukuitko yksin vai et
miten unohtamiseen voi mennä niin kauan?
ehkä sitten ehdin rakastua,
ainakin kiintyä,
siihen poikaan.
vaikka en uskaltanut koko sydämelläni.
kaikki olisi toisin,
jos olisin pystynyt.
mutta nyt jo niin myöhäistä.
oli jo syksyllä.
ilman sinua olen lyijyä
kaikki palautui mieleen,
kun perjantaina näin pojan ystävän.
samanlaisena kuin ennenkin.
niin kuin silloin.
miksi minun piti törmätä siihen,
sattuu sattuu.
huomenna osastolla hoitosuunnitelma,
iltapäivällä psykologiset testit jatkuvat.
ja minä niin odotan peläten.
kaikki on niin sekaisin.
ja sekavaa.
tunteet ehkä sitten saa minut ahdistumaan yhä enemmän,
se tekee minut toimintakyvyttömäksi,
lamaannuttaa sängynpohjalle.
olisinpa vahvempi,
nyt olo on niin hauras.
vain hauras ja ahdistunut.
ei tämän ahdistuksen kanssa opi koskaan elämään.
on elämäahdistusta,
ruoka-ahdistusta,
ahdistusta tulevasta,
pelkoahdistusta,
kaikkea turhaa.
ahdistusta,
jota riitäisi jaettavaksi asti.
en ole vieläkään löytänyt keinoa purkaa sitä,
se vain velloo sisälläni.
etsii uloskäyntiä,
mutta ei osaa ulos.
se huutaa apua,
minä huudan apua.
1 kommentti:
kiitos kommentistasi, ja olen aivan samaa mieltä kanssasi. osaat kirjottaa hyvin, ja mukavan pituisia ja helposti luettavia juttuja. ja puet sanoiksi minunkin tunteita, en itse oikein löydä hyviä sanoja.
voimia sinullekkin!
Lähetä kommentti