aamulla tuntuu raskaalta pää

pmmp:n versio mana manan maria magdaleenasta iski ja aika lujaa:

mun tyttöni joutui mielisairaalaan
mun tyttöni joutui mielisairaalaan
ei hänen sydämensä kestänyt enää ikävää
ei hänen sydämensä kestänyt enää ikävää

mun tyttöni joutui mielisairaalaan
mun tyttöni joutui mielisairaalaan
nyt hän uskoo olevansa maria magdaleena
nyt hän uskoo olevsansa maria magdaleena

mä aion muuttaa luoksensa asumaan
mä aion muuttaa luoksensa asumaan
mä aion ottaa yliannostuksen jotain sekoittavaa
mä aion ottaa yliannostuksen jotain huumaavaa

hän ei tiedä vielä itsekään
millaista elämää hän joutuu viettämään
hän oppi vihansa kautta rakastamaan
hän oppi ylpeytensä kautta nöytymään

(katsokaa ja kuunnelkaa,
ihan mieletön:
http://www.youtube.com/watch?v=dMJ5Xj6tdDE&feature=related )

tahdoin olla tuo tyttö,
mutta tätä tyttöä ei otettu vastaan.
ei tarjottu apua.
olen yhä niin vihainen ja katkera siitä.

kun sanat on hukassa,
kuuntelen melankolisia lauluja.
lauluja täynnä surua ja kipua.
jos vain jaksan ja pystyn.

nukuin yön painajaisia nähden,
mutta minä nukuin!

heräsin aikaisin.
monta tekstiviestiä,
riitaa ja lisää riitaa!
ahdistus kasvaa niin suureksi,
että on pakko nöyrtyä ottamaan rauhoittavia,
niitä säästelemättä.

ja kaikki minun syytä toisen mielestä.

menen suihkuun
pesen hampaat
enkä meikkaa

ja silmissä sumenee,
valun vessanlattialle.
voisin jäädä siihen ikuiseksi ajaksi,
ajattelen.
vieressäni terä.
angst angst viil viil!

lasinen lapsuus
ja annettu huonot eväät
niin on valmiiksi pilalla kaikki
ja oot liian hauras
sun omasta mielestä
kestämään elämää täällä
se kaikki on sinusta kii
tää on viimeinen valitusvirsi
kun kukaan ei jaksa enää

aina vika löytyy jostain muualta
jotakin voit syyttää
sinä et ole mistään vastuussa
mitä vittua noi kyttää

veditkö eilen viimein jokaisen haavan täyteen
ilo ei löydy millään
mielenrauha ei valvo viiteen

miten elämänpiiri söi itsensä
miten kapeni tie,
minä näin hetkensä heitti moni pois
vaan piti ynseytensä

rakastan lapsuuttani,
sen jälkeen alkoi helvetti.
tästä ei pääse enää pois.

tästä tulee sekava merkintä.
minun piti tulla kirjoittamaan elämästäni,
tästä pahasta olosta.
mutta kun tuo laulu iski niin lujaa.
ja sai ajatukset kulkemaan eri ratoja.
niitä pahempia.

kaipaan niin paljon sitä omahoitajan turvaa,
osastoa,
niitä ihmisiä.
sitä ymmärtää nyt,
kuinka minusta on pidetty huolta.
kaikki me,
toinen toisistamme siellä.
miten osaan luopua siitä kaikesta?
siitä on tullut puolielämääni.
ja pian se viedään pois.
kaikki hyvä,
poissa liian pian.

eilen vierailemassani mielenterveysyhdistyksessä en tuntenut olevani tervetullut.
olo oli niin ulkopuolinen.
mitä minä täällä,
ajattelin.
ajattelin vain osastoa,
kun toinen vieressä kertoo toiminnastaan.
minä en halua sinne.
ajatus siitä vain kuristaa kurkkua.

(ja lisää rauhoittavia)

sanat on mennyt hukkaan
ei tunnu miltään

töks
töks

mielenhäiriöitä
diagnooseja

en pyydä sinulta anteeksi,
ei ole syytä.
ja ehkä kaikki kaatuu tähän.
minä en vain aina voi heltyä,
olla kuin kaikki olisi hyvin.
kun mikään ei ole hyvin,
ei ole ollut aikoihin!

ei ole minun vika,
että en kykene opiskelemaan.
että viimeisestä kurssisuorituksestani on pian vuosi.
en minä voi sille mitään,
se on sairaus
tai oikeastaan liuta niitä.

menen syömään,
mutta ihan vähän vain.
tasaluku olisi hyvä,
sitten loppu.
sitten minä lopetan.
jatkan kuin ennenkin,
ainakin yritän.

parasta kirjoittaa kirje,
en minä tänne saa sanoja järjestykseen.
niitä helpottavia sanoja.

hiton itsekritiikki.

hävettää tämä,

hävettää olla minä.

pelkään.

pelkään olla minä.

pelkään elämää,

sen jokaista päivää.

jokaise päivän tuomaa haastetta:

täytyykö tämäkin päivä vielä jaksaa?

kun edellinenkin oli jo niin vaikea.

ei tämä hankaluus lopu koskaan,

ei minulla.

aina tulee eteen lisää pahaa.