särkynyt lasi

ensiksi.
minusta on typerää verrata ihmisten ongelmia,
ei niitä voi laittaa vakavuusjärjestykseen.
mikä on toiselle kamalaa,
ei vaikuta ehkä toiseen ollenkaan.
pahoitin mieleni ehkä turhaan,
mutta en voi olla miettimättä.
minä loukkaannun herkästi,
ja tiedän että täytyisi kestää sanoja,
olla vahvempi.

olen käynyt läpi tänään vihan tunteita.
olen miettinyt, miten minua voidaan kohdella näin,
vieläpä erään ystävän toimesta?
olen loukkaantunut,
täynnä suuttumusta.
minä pidin kaiken sisälläni,
en tahtonut näyttää heikkouttani.
vihottelin itselleni,
olin syömättä,
huono tapa.
tiedostaahan sen jo viisivuotiaskin.
ettei se auta.
eihän minulla ole merkitystä,
voin kuihtua pois.
iltapäivällä kiukutteluni kostautui,
ja taas voin olla kovin pettynyt,
ja ainoastaan itseeni.
tämä on pahinta pettymystä.

osaisinpa olla jossain kiinni,
katoilen itseltänikin.
välttelen asioita,
minä pelkään,
todella pelkään.
osaan vain vältellä,
pian kaikki kaatuu päälleni.
tiedän sen,
silti toimin näin.
en ymmärrä itseäni.

minua pelottaa istua aamulla
siihen jo tutuksi tulleeseen
vihreään tuoliin.
kiemurrella siinä,
keksiä vastauksia.
tuntea itseni vaikeaksi.
valtava jännitys mahassani,
mikä estää minua muistamasta,
ajattelemasta,
olemasta luontevasti.
ajattelen aina,
että joku toinen saisi siitä ajasta minua enemmän irti.
en voi sille roolilleni siellä huoneessa mitään.
joka kerta se ei ole läsnä,
mutta liian usein.
minä en tiedä,
mistä se tulee.
haluan sen pois.
minä vien turhaa aikaa.

huomenna minä tapaan välittävän ystävän.