olen hirveän väsynyt,
minut täytyy suorastaan repiä sängystä ylös.
iltaisin ei tule uni,
tyyny kosteana minä otan unilääkkeen.
otan toisen,
ei vaikutusta.
tunnen vain puristuksen rinnassani,
kyyneleet valuvat poskipäiltä kaulalle.
jossain vaiheessa pääsen uneen,
painajaiseen.
viime yönä minä olin leikkaussalissa,
pelkäsin ensimmäistä viiltoa.
mutta minun onni,
sitä ennen heräsin.
tunnelma oli niin ahdistava.
aamulla minut pakotettiin sängystä ylös,
kauppaan,
ja käskettiin hakemaan töitä piristyäkseni.
mutta minä tahtoisin vain lisää unta.
en minä ole työkykyinen.
tuntuu, ettei päivillä ole minulle merkitystä laisinkaan.
kaikki menee samaa rataa,
sillä huonolla tavalla.
toisinaan mukaan tulee lisää huonoja asioita,
jotka lopulta hyväksyn
ja annan olla.
tänään minä löysin pienen paperinpalan keittiöstä:
"masennuksen oireita --",
ja silti minuun ei suhtauduta oikein.
olen itsekin pettynyt itseeni,
mutta pahinta on nähdä
muiden katseet,
jotka kertovat kaiken.
anna kaiken valua sormien välistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
tykkään teksteistäsi, tavasta jolla ilmaiset itseäsi.
huomasin myös tuolta etusivulta, että pidät oksasen kirjoista. minä aivan rakastan sitä naista! ja hänen tekstejään. stalinin lehmät on mielestäni paras, kun bulimia koskee itseänikin niin läheltä. se löytyy hyllystäkin.
tuli vain mieleeni, että pahastuisitko, jos lisäisin sinut sivuilleni?
kiitos hei,
lilja sofia
semiä. minulla ei univaikeuksia enää ole, mutta mieluummi ottaisin univaikeudet ku raskaan unen ja läskit reiteni :s sori, mut täältä minusta tuntuu. ite en enää ole masentunut, olen paremmalla tuulella jo nykyää mut.. silti.
Lähetä kommentti