lähdin apteekista mukanani kolmea eri reseptilääkettä.
bussimatkalla avaan yhden,
nielaisen kaksi tablettia.
niiden maku jää suuhuni,
en minä ollut niihin varautunut juotavalla.
nielen ne ilman nestettä.
hetken oloni on rauhallisempi,
kunnes pääsen kotiin.
kotona hajoa,
minä hajoan tuhansiksi sirpaleiksi.
tarvitsen jonkun kokoamaan ne.
tänään päivä on ollut täynnä tuskaa,
avuttomuutta,
toivottomuutta,
sekavuutta ja sitä tuttua ahdistusta,
jokaista asiaa kohtaan.
suurin saavutukseni oli käydä kirjastossa,
se toteutui.
häntäänsä heiluttava karvaotus mukana,
vähän ehkä hymyilin sille ihanalle.
minun pieni.
muuta en olekaan tänään tehnyt,
lojunut ja vellonut näissä tunteissa vain.
ei näin.
nyt lopetan tämän elämisen menneessä,
niin täytyy tehdä.
lääkevaihdos taas,
olen siitäkin ihan sekaisin.
pelottaa tuleva kuuden päivän vapaa,
toivottavasti saan avautua siitä vielä huomenna osastolla.
jos käy maanantain tavoin,
en lupaa mitään hyvää itselleni.
en mitään hyvää,
koska itsetuhoisuus nostaa taas päätään.
se on silti laskeutunut,
koska en ole saanut käsiini mitään.
ja olen ajatellut järkevästi.
mutta
entä
jos
minä pelkään kaikkea,
koko elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti