maailmassa ei auta kyyneleet

kuulokkeista kuuntelen lauluja,
jotka tuovat muistoja mieleeni.
kidutan itseäni niillä,
vaikka se sattuu.

tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeesti enää nää
en tahdo irtikään päästää

(kaija koo: jos sua ei ois ollut)

nukuin kellon ympäri,
aamulla laitoin silmät takaisin kiinni.
menin siihen pahaan unimaailmaan taas.
seilailin jossakin rajamailla.
mielessä ei ollut asioita,
joista olisin saanut voimia jaksaa nousta uuteen päivään.

todellisuus tuli vastaan kaikesta huolimatta,
julmana tulikin.

herättyäni taas uudelleen,
kävelen olohuoneeseen,
silmissäni sumenee.
tiedän syyn siihen,
tiedän mitä tehdä.
istun hetken ja jatkan taas matkaani.
harhailen pitkin asuntoa,
näitä samoja askeleita.
ja taas näkökenttä hämärtyy,
huokaan syvään ja otan leipää eteeni.

se itse syöminen,
se on vaikea jo muistaakin.
se tuntuu turhalta ja niin hankalalta,
että sitä toivoo,
että selviäisi ilman.
syöminen on rumaa.

minä en tahdo elää tätä elämää,
mutta en uskalla lausua ääneen näitä rumia sanoja.
näitä pääni sisällä olevia asioita,
niin todentuntuisia.

taas pakoa todellisuudesta:
odotan saapuvaksi tilaamaani l-koodin neljännen kauden.
oi, oi.
typerä joulu ja sen pyhät,
kun ei posti kulje.
ja sen tuoma stressi,
voi että,
olisi jo kaikki ohi.

taas pistää niin miettimään tietyt asiat.
se saa minut pelkäämään,
perjantaina menin täydellisesti paniikkiin.
kurkkua kuristi,
tärisytti,
kyyneleet vain valui.
tosin;
en tehnyt itselleni mitään,
paitsi otin lääkkeitä,
mikä on todella tyhmää.
mutta se tunne,
kun siinä on sisällä ja siinä kiinni täysin.
silloin ei osaa enää ajatella järkevästi,
silloin ei mieti huomista,
ei ensi viikkoa,
ensi vuodesta puhumattakaan.
olin vain sen pahan olon vankina.
en osaa tehdä oikein,
en väärin,
en osaa tehdä mitään.
yrittää vain kestää,
mutta voimat alkavat olla jo vähissä.

näillä teillä loppuun palaa

mietin,
millaista olisi olla joku toinen.
tai minä ilman sairautta;
millainen olin ennen sairastumista.
enhän edes muista!
se paha olo murrosiästä asti on seurannut minua.
viime vuosina vain se on liian kiinni ollut minussa,
että en enää meinaa selvitä.
aikaisemmin en halunnut avata silmiäni,
vieläkin se tekee kovin kipeää.
ja tuntuu turhalta.

täytyisi olla syy jaksaa huomiseen.
siihen yhtä kamalaan huomiseen.

en löydä sitä merkitystä,
jos minä vain en löydä sitä koskaan,
jos niin onkin tarkoitettu?
päivästä toiseen tämä on tätä samaa kylmää elämää.
toiset onnistuvat,
toiset ovat luotu epäonnistumaan.
ja epäonnistuvatkin ihan täysin,
tässä on yksi hyvä esimerkki siitä.

en löydä itse tästä sumun täyttävistä päivistä pois.
hapuilen.
en osaa jatkaa,
pysähdyn.

kaikki on pilalla,

koko minun epäonnistunut elämä.