älä yksin yöhön jätä

minä sanoin ne vaikeat ja kipeät sanat,
ehkä jopa ne viimeiset,
toinen kiitti rehellisyydestä.

miten joku pystyy rakastamaan tällaista
kuin minä olen?
löydän niin paljon vikoja,
en mitäään hyvää.

kukaan muu ei ole koskaan sanonut,
että olen maailman kaunein nainen
ja ikävä ja kaipuu on vain kasvanut,
elämä on tyhjää ilman sinua.
ei kukaan muu.

tuijotan sanoja samalla miettien,
teenkö oikeita ratkaisuja,
ajanko tahallani kaikki kauas läheltäni,
haluanko tosiaan olla näin yksin.

olen heikko, pelokas ja rikkinäinen,
tuntui paremmalta luovuttaa.
ei vain ollut hyvä niin,
mutta ei minulla ole ratkaisuja yksinäisyyteeni.
ehkä sellaisia ei olekaan,
ehkä olen yksin ainiaan.
vain minä ongelmineni.

perjantaina näin pitkästä aikaa tyttöä,
jota uskallan kutsua jo ystäväkseni.
sen hetken ajatukset olivat muualla
kuin ahdistavissa ja satuttavissa asioissa.
sen hetken en ollut yksin ajatuksineni,
tässä jatkuvassa itseinhossa,
vääristyneissä mielikuvissa.
vain ne liian lyhyet hetket.

nyt olen täällä pohjalla taas,
tässä tutussa olotilassa.
ajatuksissa ei mitään positiivista,
vain toivottomuutta ja vaikeaa ahdistuneisuutta.

tämä ei lopu koskaan,
tahtoisin vain olla heikko ja luovuttaa.

en jaksa.