kaunis ja lyhyt on lento sen
on kulunut viikkoja taas,
käsittämättömän kurjia sellaisia.
eniten mielenterveyden osalta,
mutta myös syömisten.
syömättömyyden aiheuttama
tyhjä tunne.
se miltei huumaava olo.
salaa tavoittelen sitä joka päivä
syömällä pieniä annoksia
ja jättämällä toisina päivinä ateriat syömättä
kokonaan.
hedelmiä kaupasta,
niillä minun on pärjättävä.
tällä viikolla pysähdyin,
hoitaja katsoi pitkään minua:
oot laihtunu,
hän sanoi tullessaan lomaltaan.
kielsin kaiken.
minut pakotettiin vaa'alle.
kaksi vaakaa edessäni,
oli valinnanvaraa;
valita nyt kahdesta painajaisesta toinen?
minun täytyi.
luku oli vähemmän kuin edellinen mittaus viikkoja sitten,
silti enemmän kuin alin osastolla mitattu luku.
200 grammaa ja se olisi ollut pienin.
olin pettynyt,
vihaan vartaloani.
vihaan ruokaa.
eilen pääsin kauppaan pitkästä aikaa yksin!
se oli jotenkin hassua;
lähteä osastolta ilman lääkärin lupaa,
kävellä tien yli ilman hoitajaa vieressä tarkkailemassa minua.
minähän olisin voinut
tehdä
mitä tahansa.
niin ajattelin,
ne oli vain ajatuksia.
ajatuksia
ajatuksia
ajatuksia
sellaisina niiden täytyisi pysyä,
ajatuksina.
minun täytyisi olla kiltisti.
en pysty.
mikä vain terävä houkuttaa,
haluan satuttaa ja kuolla.
kuolema
olen liikaa sen pauloissa.
ajatuksissa
pelkään
putoan
eikä ketään ottamassa kiinni.
putoan lisää.
päästäkää minut jo pois
tästä tuskasta.
5 kommenttia:
Älä luovuta vielä! Sulla on koko elämä edessä. Vaikka kuolema tuntuisi helpolta ratkaisulta(itsekkin sitä paljon miettineen tiedän), ei se sitä ole. Yritä vain syödä ja anna hoitajien auttaa sua. Olet tärkeä mulle ♥
Voi itku pitku sanna. Tuosta syömisongelmasta tulee vain lisää ongelmia. Mutta kai se on tarkoitus. Ainakin itelläni oon huomannu sen, et joskus tekee asioita ihan vain satuttaakseen itseään...
Tahdotko sä ihan oikeasti noin paljon kuolla?
Teet kaikkes että et pysyisi hengissä, että sattuis lisää ja lisää.
Mä en haluu saarnata tai mitään, mutta toi on huolestuttavaa, todella! Ja varsinkin kun lj:ssä kirjoitit, että tahdotkin jo osastolta pois...
Mutta mä tiiän miten pirullinen masennus on, millaisia ajatuksia se pistää päähän ja joskus ne ajatukset muuttuvat teoiksi...
mutta ei kai kukaan muu voi pistää sua ymmärtämään minkä helvetin sä joudut käymään läpi, jos alat vielä ruoalla leikkimään, kuin sä itse.
Koita pärjäillä!<3
Haleja täältä sinne :)
t. Johanna
Hei.
Ensiksikin paljon voimia sinulle.
Olen aika ajoin syönyt juurikin Mirtazapiinia. Varsinkin syksyisin. Mulla ko. lääke poistaa ahdistusta ja auttaa nukahtamaan, sekä myös lisää ruokahalua.
Tällä hetkellä diagnoosina vaikea masennus.
Tervetuloa lukemaan blogiani. Kirjoitan rajatilahäiriöstä, sokean naisen elämästä ja tuosta masennuksesta!
Älä tee itsellesi mitään peruuttamatonta ja toivon kanssa, että saat vielä joku päivä tilaisuuden olla miettimättä syömisiäsi.
Osaat kirjottaa tosin hyvin :) Päätin siis alottaa lukeen sun blogia :) Tsemiä sulle!
Samankaltaisia ajatuksia mutta pitäisi vaan pystyä jaksamaan vaikak joskus tuntuu et miksi ja kenenköhän takia.. Mutta jospa se valon pilkahdus jostain tulisi ja toisi piristystä päivään ja elämään. Heittäessään toivot hukkaan on sama ku hyvästelisi elämän.
Lähetä kommentti