pääsiskö perhonen lentoon
lasipurkissa jähmetyn, tunnen kun voimat hupenee
ne vähenee, ne vähenee
(stella: rauhoitettu)
perjantai-ilta
ja minä istun silmät punaisena kotona yksin,
itku toisensa perään.
rauhoitun hieman ja taas tulee itku,
ihan pienistäkin asioista.
jo näppäimistökin on kostea kyynelistäni,
jotka vain valuvat silmistäni poskipäille,
poskiltani alas.
väliin kun näen taas eteeni,
sotken värejä paperille.
syksyvärejä.
olen pettynyt tulokseen
ja itken taas,
annan täällä yksinäni purkautua kaiken ulos.
koska aina on se pahempikin vaihtoehto pyörimässä päässä
en ole jaksanut huolehtia itsestäni,
koko päivä syömättä mitään.
nyt mätän isoon mahaani puuroa mansikoilla
ja olen järjettömän pettynyt.
tyhjä tuntui paremmalta,
mutta itsekurini jälleen petti.
tästä piti tulla hyvä kotilomapäivä.
piti saada aikaan jotain,
jotta unohtaisin edes pieneksi hetkeksi elämäni.
piti tehdä jotain pientä,
mutta en ole kyennyt keskittymään muuhun
kuin ongelmiini.
minua lohduttaisi suunnattomasti ja se tuntuisi tärkeältä,
jos joku vain olisi vierelläni.
en odottaisi sanoja,
mutta läsnäolo olisi tärkeintä.
nyt ketään ei ole edes koneen välityksellä,
ei missään.
kuulen koputuksia ulko-ovelta päin
ja säikyn.
yksinoleminen on minulle vaikeaa.
en kaipaa ketään tiettyä,
tarvitsen vain ihmisiä.
huomisiltana takaisin osastolle,
olo on siltä osin helpottunut.
nämä kaksi yötä kotona melkein tuntuu jo liialta,
pidempää aikaa en täällä pärjäisi,
en yksin tämän ahdistukseni kanssa.
se meinaa tulvia nyt jo yli,
on tehnyt mieli antaa sille valtaa.
tarttua terään,
syödä lääkkeitä.
mutta olen vain itkenyt,
itkenyt liikaa.
ja vielä enemmän.
6 kommenttia:
Haluutko jutella? Nopealla haulla löysin yhden anonyymichätkanavan: linkki
En tiedä onko tuo toiminnassa kuin jonkin aikaa kerrallaan, mutta jos oot linjoilla...
kyllä mä olen apua hakenutkin, mutta sitä on niin vaikea saada, koska tilanteeni ei kuulemma ole tarpeeksi vakava, koska alipainoni ei ole hengenvaarallista, enkä suunnittele itsemurhaa. plääääh, ranteet ja kaula aukiko mun pitäisi lääkäriin kirmata, jotta mut otettaisiin edes jotenkin vakavasti.
kävin kyllä mukavan lääkärin juttusilla kesälomalla ja joskus tässä lähiaikoina mulla pitäisi olla aika jossain syömishäiriöpaikassa. toivon tottavie, että pian.
ja voimia sulle kovasti. ♥
niin ja sitten vielä toiseen kommenttiisi! <:
olipa ihanan piristävää kuulla, että muhun halutaan tutustua. mulle saa laittaa vaikkapa sähköpostia ihan koska tahansa. (vaikka tähän osoitteeseen: vesivareja@windowslive.com) ja mesessäkin mulle saa jutella aina.
olisi hurjan kivaa tutustua paremmin!
♥
Itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se puhdistaa ja antaa tilaa muille ajatuksille, vaikka hetkeksi se niin kuin lamaannuttaa.
Mäkin tahtoisin itkeä pois kaiken ahdistuksen ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta syömättömyys kiehtoo niin helvetisti.
Pidetään toisemme elossa <3<3<3
kiitos kommentista.
miau. <3
päätin vaan sanoa että pidän blogisi lukemisesta vaikka se ei mitään helppoa juttua olekaan ;__S
Lähetä kommentti