minä tosiaan hajosin astuessani täällä kotona vaa'alle;
voiko tuo luku olla ihan oikeasti totta?
olen lihonut yli kymmenen kiloa tämän sairaalahoidon aikana.
meidän vaaka ei valehtele
niin kuin silmät joskus.
tärisen täällä ja haluan vain kadota.
olen melkein täysin sanaton.
salaa tosiaan toivoin
silmieni valehtelevan.
mutta nyt se on totta.
vaaka ei ole näyttänyt tuollaista lukua koskaan,
ei ikinä ennen.
tästä huolimatta minulle juuri tällä viikolla sanottiin,
kun etsimme sopivankokoista sadetakkia,
että kun sä oot noin himputin pieni ja siro
ja nää kaikki takit on tällaisia jättikokoisia.
ja naurua.
omahoitajani ei tosiaan jaksa muistaa aikaa,
jolloin näimme ensimmäisiä kertoja
silloin yli kolme kuukautta sitten.
silloin minun oli vaikeaa syödä vaaleaa leipää,
aukaista liian rasvaisia levitenappeja.
silloin kaksi lämmintä ateriaa ei mennyt alas mitenkään.
nyt tilanne on ihan toinen,
siinä kai sitten syy lihomiseeni onkin.
olen tosiaankin sanaton.
ja minulle vain sanotaan,
että ei kukaan voi ikuisesti pysyä sellaisena
kuin minä olin.
se ei ole totta.
jos vain olisin tehnyt asioita toisin,
tilanne ei olisi tämä.
helvetti minä sanon.
5 kommenttia:
koita olla vielä miettimättä sitä painoa. sulla on paljon tärkeämpiä asioita vielä mietittävänä. sitten kun muut asiat ovat kunnossa voit ehkä alkaa miettiä jos haluaisitkin laihtua ja onko siinä enää järkeä. ja jos päätät laihduttaa, niin tee se edes terveellisesti. :) paljon jaksamisia sulle ja koita nauttia kesästä!
Se on outoa, kun itse kokee olevansa ihrakasa ja muut ympärillä olevat ihmettelevät miten voi olla niin pieni. Se on ahdistavaa, koska jokainen tuntee itse kehonsa paremmin kuin joku toinen.
Halaus ja kiitos ihanasta kommentista ♥
"jokainen tuntee itse kehonsa paremmin kuin toinen" - tämä ei päde syömishäiriöisen kohdalla!!!!!! Oma "kehonsa tunteva" anorektikkotyttäreni makaa sairaalassa nenämahaletkussa, ja omasta mielestään tuskin on vieläkään tarpeeksi hoikka. Syömishäiriö ei tunne armoa, se kuiskii uusia tavoitteita korvaan aina kun edellinen on saavutettu. Sen kiero tavoite on täytetty vasta, kun arkun kansi suljetaan.
Siispä ole oikeasti miettimättä nyt sitä painoasi, katso pää pystyssä eteenpäin ja voitat tämän vielä!
T. Satunnainen lukija, joka epätoivoisena yrittää keksiä ratkaisun avaimia, ennenkuin on liian myöhäistä.
(Tosin, ne avaimet ovat vain teidän itsenne taskussa, kaikkien syömishäiriöisten. Mutta antakaa ihmisten auttaa teitä niiden etsimisessä. Voimia sinulle!)
Kymmenen kiloa näyttää ihmisvarressa yllättävän mitättömältä. Kymmenen kiloa on luku jonka voi rahaussa lihoa ja olla vieäläkin hoikka ja siro. Tietty riippuu myös siitä et mikä oli lähtöpaino mutta luulen et sun kohalla alipaino. Uuten painoon täytyy vaan tottua ajan kanssa. Eikä yrittää paniikkilaihduttaa.
Voimia paljon, :)
Mä niin niin niin tiedän ton tunteen. :( Outoa kyllä musta että painosi annetaan pamahtaa naamalle tollaisena "shokkitietona", sillä vakavasti sairaalle painonnousu on aina vaikeaa vaikka miten olis tapellut hoitonsa kanssa.
Voi kun voisit ajatella ne leivät ja levitenapit voitettuina taisteluina itses puolesta, sekä kestää painoa.. jos vältät vaakaa niin ehkä se ei huuda pääsi sisällä kauan aikaa? Jos luku satuttaa enemmän korvien välissä kuin itse oma ruumis..?
Lähetä kommentti