jospa vielä vähän otan lääkettä

pian on jälleen yksi kotiloma sairaalasta takana.
ja viikko sähköhoitoja,
nukutuksia nukutuksien perään.
lääkäri ja hoitaja käyvät jo melko tutuiksi,
onhan sitä tullut ravattua kellokoskella joka arkipäivä.
hei taas
nukahduksia
ja unohduksia,
kerran minulle annettiin väärät silmälasit.
ja ehdin jo siirtyä kaupungista toiseen,
ennen kuin tajusin asian.
pää ei toimi siinä heti herättyä.
onneksi sain omat lasit vaihdettua kätevästi takaisin.

lääkityksiäkin on muuteltu,
minä nielen kiltisti tabletit inhostani huolimatta.
(se typerä mirtatsapiini,
joka lisää ruokahalua!)
seroquelia ja efexoriakin menee.
sähköhoidon vuoksi en saa syödä unilääkkeitä,
mutta ainakin toistaiseksi olen nukahtanut ilman.
se on outoa.

pian on uusi viikko.
ja minä vielä mietin,
mihin se edellinen on lähes kadonnut.

alkuviikosta sain tunnin ulkoiluluvan.
kirjastoreissu huonekaverini kanssa piristi vähän erästä päivääni.
mietin tosin koko kävelymatkan,
miksi kukaan ylipäänsä haluaa minua kävelyseuraksi.

nyt taas tajuan,
kuinka paljon olen kaivannut kirjoittamista.
täytyisi kirjoittaa enemmän paperiseen päiväkirjaani tuolla osastollakin.
nyt ei vain suju,
kun olisi tilaisuus siihen.
olen kaivannut myös maalaamista,
värejä.

mutta hengitän täällä,
huonosta voinnistani huolimatta.