kymmenen nukutusta takana,
kymmenen sähköhoitoa.
enkä minä huomaa niiden vaikutusta.
minä mietin,
olenko vain liian tunteeton,
onko minussa vika.
minussa täytyy olla vikaa!
osastolla syödään koko ajan,
se oli ajatukseni alkuun.
entisetkin ruoat on vielä mahassa,
kun lisää täytyy vaan haarukoida.
lisää ja lisää.
nyt olen jo melkein tottunut siihen syömisen määrään.
kymmenen sähköhoitoa.
enkä minä huomaa niiden vaikutusta.
minä mietin,
olenko vain liian tunteeton,
onko minussa vika.
minussa täytyy olla vikaa!
osastolla syödään koko ajan,
se oli ajatukseni alkuun.
entisetkin ruoat on vielä mahassa,
kun lisää täytyy vaan haarukoida.
lisää ja lisää.
nyt olen jo melkein tottunut siihen syömisen määrään.
samalla se kauhistuttaa.
huonekaverini lähti jo kotiin,
minä sain kaveriksi vaaleanpunaisen pehmoisen possun,
joka kantaa suurta punaista sydäntä.
sain myös kaksi kerää lankaa,
pääsen tekemään parin tossuja.
toinen on jo päättelyjä vailla valmiina.
päiväni osastolla ovat olleet täynnä tyhjyyttä.
tällä viikolla sain lukujärjestyksen,
joka minun täytyisi täyttää itse,
saada siten päiviini sisältöä.
en minä tahdo tehdä mitään!
huonekaverini lähti jo kotiin,
minä sain kaveriksi vaaleanpunaisen pehmoisen possun,
joka kantaa suurta punaista sydäntä.
sain myös kaksi kerää lankaa,
pääsen tekemään parin tossuja.
toinen on jo päättelyjä vailla valmiina.
päiväni osastolla ovat olleet täynnä tyhjyyttä.
tällä viikolla sain lukujärjestyksen,
joka minun täytyisi täyttää itse,
saada siten päiviini sisältöä.
en minä tahdo tehdä mitään!
korkeintaan jaksan pitää kirjaa kädessä.
se tekeminen kauhistuttaa,
se tekeminen kauhistuttaa,
en minä halua.
se saa ahdistuksen kasvamaan.
se saa ahdistuksen kasvamaan.
minä tahdon vain lojua raatona sängyssä,
mutta minulle on varattu aikoja fysioterapeutilta,
minut laitetaan erilaisiin ryhmiin.
ja mieleni tekee mieli vain huutaa apua.
sairaalassa on eräs nainen päiväosastolta.
on mukavaa,
kun on joku tuttu,
jolle voi mennä juttelemaan ilman,
että katsotaan pitkään.
en nimittäin ole kovin sosiaalinen jaksanut olla.
mutta täällä minä hengittelen.
on sunnuntai ja minun täytyy suunnistaa takaisin osastolle.
tällä kertaa teen sen kera päiväkirjani.
5 kommenttia:
Tiedätkö, aluksi minullekkin tuli ahdistava olo kaikesta aktiviteetista ossalla, mutta pikkuhiljaa niistä on tullut vain yhä tärkeämpiä. Ne rytmittävät arkea edes vähän ja on ainakin jotain tekemistä.
En tiedä tosin johtuuko se vain lääkkeistä, luultavimmin. Kaikki johtuu nykyään lääkkeistä...
Mutta toivottavasti saat jotain tehtyä. Nimittäin kun tekee jotain, huomaa jaksavansa tehdä koko ajan enemmän sellaisia asioita jotka ovat itselle tärkeitä. Niin minäkin alan jaksaa lukea ja kirjoittaa...
Psykoni sanoi kun kysyin suoraan sähköhoidosta, että toiset ovat sen jälkeen kuin "uudesti syntyneitä" ihmisiä, toisilla se ei taas tehoa ollenkaan. Niin kuin muissakin hoidoissa.
Aion kysyä nyt sähköhoidon mahdollisuutta lääkäriltäni, pyskoni puolsi sitä. Tosin mikään lääke, eikä mikään muukaan ole minulle vielä auttanut, joten hieman pelottaa ja hieman olen skeptinen. Mutta koita jaksaa odottaa. Psykoni mukaan ainakin sähköhoitoja tarvitaan ensin tiivis jakso, ja sen jälkeen vielä harvennettuina. Entä vaihtoehtohoidot? Oletko miettinyt niitä? Itseäni kiinnostaisi kovasti hypnoterapia, vain raha on esteenä. Eikä psykoni tietenkään käsitä, että runsaasti päälle kaksikymppinen ihmisolento ei haluaisi pyytää kaikkeen rahaa vanhemmiltaan; ei, vaikka he varmasti antaisivat jos pyytäisin. voimaa jälleen<3 Jos jaksat, olisi kiva jos kertoisit, jos sähköhoito alkaa sinulla vaikuttaa. Ihan itseni vuoksi ja oman harkintakyvyn kannalta.Pus.
Emmi.www.emmiemmi.vuodatus.net
luin eilen illalla sinun lähettämiäsi kirjeitä ja muistin taas miten ihana ihminen olet.
halusin vain tulla kommentoimaan jotakin, lähettämään voimia. tuntuu, että siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin sinulle tänne jotain. pus.
<3
Niin paljon voimia sulle tyttönen!
Jos mulla ei oo ens vkloppuna artun hoitoa, tahtoisiks tulla sillon mun luo?
Nii ja mä muistan kanssa, etten olis mitään halunnu tehdä osastolla, mut loppujen lopuks sit inhos istuu koko ajan vaan paikallaan.Muistan viel kuinka tuijotin kelloa tunnista toiseen ja makasin sohvalla.. Mut niin.
Omaan tahtiin pitää kulkea. Joskus on hyvä lähteä tekemään jotain vaikka ei kuinka haluaisi. Ja joskus kun tuntuu ettei jaksa eikä halua, voi olla lähtemättä.
Ja mä tiiän mistä puhun ku taistelen vieläkin sen kanssa.
Mielummin sitä jäis sohvalle makaamaan ja surkuttelemaan omaa elämäänsä. :/
Ja mä myös muistan etten ollu
kovinkaan tai ollenkaan sosiaalinen ku saavuin osastolle. Monta kuukautta meni ennen ku aloin juttelemaan kunnolla muille
nuorille. Mut siis niin...
Mut sä oot kyllä tosi sosiaalinen tyttö, et todellakaan ole mitenkään
sosiaalisesti rajoittunut tmv!
se masennus vaan vie voimia sulta
tällä hetkellä niin paljon ettet
jaksa seurustella ihmisten kanssa.
Mitäpä muuta.. En tiiä.. Tuli totaalinen black out ja vähän sekavaa tekstiä kun väsyttää.
Mut tiedän kyllä mitä koet.
<3
Mulla on btw samanlainen possu
kuin sulla:):)
T.Jossuuu
voimia toipumiseen <3 onneksi olet nyt siellä ja saat apua ja turvaa. lepää ja mieti asioita, kerää voimia, pikkuhiljaa siipesi taas kantavat <3
Lähetä kommentti