ensin kuvittelin olevani yksin,
mutta se menikin toisin.
säälistä ehkä pääsin seuraan,
ainakin näin ajattelen.
yksinäisiä päiviä on ollut liikaa,
olen vajonnut aivan alas.
nukun, syön ja katson telkkaria.
moni päivä menee tuota samaa rataa,
välillä seikkailen netissä.
elämä tuntuu merkityksettömältä näin,
ei laisinkaan elämänarvoiselta.
olen liian yksinäinen,
vaikka haluaisin tutustua uusiin ihmisiin,
en vain osaa.
ajattelen automaattisesti muiden vihaavan minua.
ei ole syytäkään,
miksi minusta pidettäisiin.
näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti